Iltaisin olis tietysti kiva käpertyä jonkun viereen lämpimään, tulis uni paremmin. Onneks on kuitenkin niitä joille voi soittaa kun tuntuu pahalta. Jokainen tarvii ihmisiä joiden kanssa jutella. Rakastan mun ystäviä ja äitiä, ilman niitä tää olis tuhottomasti vaikeempaa. Kiitos teille.

Ajattelen vaan sua olit ihana.

Tajusin tänään kun istuin junassa, kattelin ikkunasta ulos ja kuuntelin RHCP:tä, että mulle tekee hyvää olla yksin. Mä en ole vielä missään elämäni vaiheessa ollut omillani, mutta joskus se on pakko oppia. Jos kaikki olis jatkunut niin kun ennenkin, musta olis tullut tosi vajavainen. Sillä tavalla, että mulla ei olis kaikki ihan perusasiat kunnossa. Ei kukaan muu mun elämää voi ohjata kun mä itse. Nyt mulla on siihen varmasti paras tilaisuus mitä enää ikinä tulee olemaan. Mun täytyy elää itse omaa elämääni. Oikeestaan musta tuntu tosi hyvältä istua yksin siellä junassa, en mä tarvi siihen ketään viereen tällä hetkellä.

Hävisin pokerissa ja koska olen sanani mittainen nainen, jouduin pussamaan. Se oli ihan yhtä pehmeää kuin aina ennenkin. Halusin jäädä siihen. Niin Mikkokin, mutta ei me voida pettää itseämme. Ens viikko on vapaata joten otetaan ilolientä ja etsitään yhden illan juttuja. Vitun kivaa. Sillä se lähtee millä on tullukki, liialla läheisyydellä.

Toivottavasti se ei ole väärin uskoa, että me vielä joskus mennään naimisiin. Koska niin mä uskon, ja sitä ajatusta on turha kenenkään yrittää poistaa mun päästä.

Toisaalta tämä on ehkä ihan oikein. Rakastan sen verran tosissani, että tiedän sen olevan näin onnellisempi, pitemmän päälle. Ehkä mä vielä joskus osaan olla tarpeeks hyvä. Oon vielä niin kakara että en pysty tähän. Mä toivon että oon joskus sun arvoses.

Lyhyen mutta tapahtumarikkaan elämäni aikana olen tullut siihen tulokseen, että se riippuu tapauksesta. Kukaan ei varmana oo kekannu tota mua ennen.

Mun tapauksessa tunnustaminen ei ollut ratkaisevaa, mutta helvetin tyhmästi tehty. Kaikilla olis ollu kivempaa jos asiasta olis vaan vaiettu. Toiseksi, nyt mun mahdollisuudet on loppu. Ykskin kerta ja se on lopullista, jos omaatuntoa alkaa kolkuttaa. Tämä olis mennyt tunnustamatta, mutta miksi vitussa annan painostaa itseäni olemaan rehellinen? Se mitä ei tiedä, ei satuta. Eikö niin?

Ens kertaa ei saa enää tulla.